lauantai 5. syyskuuta 2009

Nassikat vähenee

Muutto omiin koteihin on alkanut. Viikonlopun aikana lähtivät kaikki mustat pennut ja pentukasassa on näin ollen enään kaksi pentua.


Onnea matkaan kaikille viipottajille perheineen! :)

El Sagres "Saara" muutti Tampereelle ja sinne päästyään oli siskon kanssa kova vauhti ja tutkailu päällä. Uusi koti otettiin intona vastaan.





Sisko El Sol, Elsa jatkoi matkaansa Tampereelta vielä Poriin, jossa Masa-serkku perheineen oli odottamassa. Elsa nukahti omaan uuteen petiinsä väsyneenä pitkästä matkasta.


El San Miguel "Santusta" jäi lähtökuva ottamatta mutta tässä Santtu pian Espooseen muuton jälkeen oman kodin pihalla.





Pikkutyttö Estrella Levante "Rella" lähti ensimmäisenä. Rellalla ei ollut pitkä matka uuteen kotiin. Vilkas neiti jäi Helsinkiin asumaan.


Kuulemme varmasti jatkossa pentujen seikkailuista kasvattiblogin puolelta!


El Rebel "Riku" pääsee omaan kotiin viikon kuluttua.

Estrella Galicia "Jekku" on valmis lähtemään jos sopiva sijoituskoti löytyy.




Rectus Someone For You "Saku"- isä ehti käydä katsastamassa jälkikasvunsa vielä kun kaikki olivat koolla syntymäkodissaan. Kyllä oli Sakulla ihmettelemistä kuuden vauhtiviikarin kanssa! Kuvia ei juuri ehditty ottaa kun pikkuiset säntäsi isäänsä tervehtimään. Muutama otos yksittäisten pentujen kanssa tuli napattua.
Saku ja Estrella Levante "Rella"





Saku ja poikansa El Rebel "Riku"

maanantai 31. elokuuta 2009

Pennut seitsemän viikkoa

Pennut täyttivät perjantaina 7 viikkoa ja lähtevät pian uusiin omiin koteihinsa.
Kovin kasvavat joka päivä ja itsenäistyvät. Ulkoaitauksessa kaivuu hommat ovat ehdoton suosikki. Oman pihan omenoita on myös kiva nakerrella.

Pennuille on hyvät omat kodit tiedossa. Sijoituspennusta voi vielä tiedustella.



R. Estrella Levante




Uni tulee helposti ulkoilun jälkeen. Boxi on mukavan suojainen lepopaikka. Vielä viikon verran saa nukkua pentuesisarusten kanssa samassa kasassa, kohta ei enään kyllä samaan boxiin yhteen kasaan edes mahtuisi;)

Tässä kuvassa pennut 6 viikkoisina. " Ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella"...
Pienen mäyräkoiran mielestä pentuaitauksen maa ja hajut on jo tutkittu ja kaivettu tarpeeksi. Ympäristöä pitäisi päästä tutkailemaan laajemmin ja vapaasti.. nenä veisi pihalla kovasti sinne ja tänne.

perjantai 21. elokuuta 2009

Pennut eläinlääkärintarkastuksessa ja sirutuksessa

Tänään nassikat täyttivät 6- viikkoa ja pääsivät autoajelulle kun kävimme eläinlääkärillä. Pennut saivat mikrosirut ja eläinlääkäri teki pentutarkastuksen. Sydänäänet kuunneltiin, raajat ja nielut tarkastettiin jne. Kaikki oli ok, mikä on aina mukava kuulla:)

Sitten nimistä..
Pentujen syntymän jälkeen päädyimme Saku-isän porukoiden kanssa olut- teemaan pentujen nimien suhteen. Tämä juonsi juurensa siitä, että sekä Stella- mamman rekisterinimi Stella Artois että Saku-isän kutsumanimi ovat olutmerkkejä. Hieman piti soveltaa, jotta saimme kaikille pennuille samalla kirjaimella alkavan nimen ja tästä syystä osaan nimistä tuli El- liite.

Syntymäjärjesteyksessä:
1. Musta pun merkein uros: Rectus El San Miguel (Espanjalainen keskitäyteläinen olut)
2. Ruskea kelt merkein narttu: Rectus Estrella Galicia (Espanjalainen johtava, sulava olut)
3. Musta pun merkein narttu: Rectus Estrella Levante (Espanjalainen kuuluisa olut)
4. Ruskea kelt merkein uros: Rectus El Rebel (Tsekkiläinen runsaasti kuohuava olut)
5. Musta pun merkein narttu: Rectus El Sagres(Portugalilainen tunnettu, 100%luonnonmukainen olut)
6. Musta pun merkein narttu: Rectus El Sol (Meksikolainen kevyt ja hennon viljainen olut)

keskiviikko 19. elokuuta 2009

Vilskettä ja vipinää

Aika rientää kovalla tahdilla vauhtinakkien kanssa. Tomeria tapauksia.

Stella on alkanut jo hieman vierottamaan pentujaan. Oleilee osin jo erillään pennuista ja säätelee aika tarkkaan imettämistä. Antaa naskalihampaiden imeä enään vain lyhyen hetken pari kertaa päivässä.



Muutaman päivän kuluttua on vuorossa eläinlääkärin tarkastus ja mikrosirutus. Pennuilla on nyt myös nimet. Näistä seuraavalla kerralla.

sunnuntai 9. elokuuta 2009

Ulkoilut aloitettu!

Musta 5.tyttö

Pennut täyttivät perjantaina 4viikkoa ja sen kunniaksi aloitettiin ulkoilut. Paljon uusia hajua ja tutkittavaa. Pienet tutkijat ottivat asian reippaasti ja innokkaina vastaan! Uni kyllä tulee vielä kovin nopeasti vastaan kesken touhujen.
Kynsien leikkuu aloitettiin 3-viikkoisesta. Ja nyt oli vuorossa jo toinen kerta. Se sujuu vielä hyvin helposti ja huomaamattomasti, pennut ovat sen verran pieniä. Seuraavaksi on vuorossa matokuuri.

Musta poika 4vkoa



Ruskea poika 4vkoa


Musta 6.tyttö

Musta pikku 4.tyttö
Uutta ja ihmeellistä..lehtiä, varsia, heiniä.. ja niitä pitää vaania ja maistella!:)

keskiviikko 5. elokuuta 2009

Pennut kasvaa


Tummapikkutyttö


Tuli lisättyä muutama video taas kun sai kuvattua vähän valoisampana päivänä niin kuva on parempi. Lisäksi uusi, hieman valoisampi kuva ruokailusta. Pennut kehittyy ihan silmissä ja ottavat kovasti jo kontaktia ihmisiin:)











sunnuntai 2. elokuuta 2009

Ensimmäinen kerta jauhelihavelliä

Viikonlopun aikana pennut pääsi maistelemaan ensimmäisen kerran jauhelihavelli seosta. Äidinmaidonvastikkeita tai muuta lisäruokaa ei ole aiemmin tarvittu, Stellalla on riittänyt niin hyvin maitoa.

Kiinteän ruuan syöminen vadilta sujuu pennuilta kuin vanhoilta tekijöiltä. Hyvin tuntuu maistuvan.
Harvoin on ekat vellittelyt nähty tapahtuvan näin siistissä ringissä ilman uimista vellivadissa;)

2.8 kännykkäkameralla otettu kuva.








Videoiden lataus onnistuu näköjään kun videot ovat tarpeeksi pieniä/lyhyitä. Tässä nyt muutama pätkä.
Kuvan laatu vaan on valittettavan tumma.
Videot kuvattu 31.7. Pennut 3viikkoa.


lauantai 1. elokuuta 2009

Pentulaatikossa kuhisee

Pennut täyttivät 3viikkoa eilen perjantaina ja ovat nyt jo ihan aitoja mäyriksiä minikoossa:) Aistit toimivat, pennut nousevat jaloilleen ja liikkuvat jo melko hyvin, osaavat muristi ja haukkua ja vinkua mamman=maitobaarin perään.

Pennuista on pari hauskaa videota mutta ainakaan toistaiseksi niiden lataaminen tänne ei onnistunut. Uusi yritys huomenna.










perjantai 24. heinäkuuta 2009

Pennut 2 viikkoa

Pennut täyttivät tänään kaksi viikkoa ja kaikki voivat ja kasvavat hyvin:)
Silmät rupesi aukeamaan alkuviikolla ja nyt yrittävät jo hieman nousta jaloilleen. Stella pitää edelleen pennut tosi puhtaina ja tyytyväisinä.



Untenmailla, ikää 11 vuorokautta













5.tyttö, 11 vrk








ruskea tyttö, 11vrk















pennut 11vrk











Pentujen painon kehitys:
syntymä / 1vko / 2vkoa

1.musta poika 300g / 482g / 771g
2.ruskea tyttö 260g / 450g / 704g
3.musta tyttö 230g / 365g / 593g
4.ruskea poika 250g / 355g / 602g
5.musta tyttö 290g / 506g / 808g
6.musta tyttö 230g / 414g / 659g


Tässä me esittäydymme syntymäjärjestyksessä, ikää 2 viikkoa:


1.poika, musta poika
















2.tyttö, ruskea tyttö
















3. tyttö, musta tyttö















4.poika, ruskea poika


















5.tyttö, musta tyttö















6. tyttö, musta tyttö
















perjantai 17. heinäkuuta 2009

Pennut viikon vanhoja

Pennut täyttivät tänään viikon ja ovat kasvaneet tasaiseen tahtiin. Painoa on tullut viikossa noin 200g lisää. Stellalla riittää hyvin maitoa ja pennut ovat tyytyväisen oloisia:) Kuvat on otettu eilen eli pennut ovat 6vuorokautta vanhoja niissä.


Stella ja pennut 6vrk



Tytöt



Pojat




Pojat

lauantai 11. heinäkuuta 2009

Stellan ja Sakun pennut syntyivät 10.7.09!

Stella synnytti perjantaina kuusi pentua. Neljä tyttöä ja kaksi poikaa.
Synnytys sujui hyvin ja pennut putkahtivat melkoisen nopealla tahdilla. Stella huolehtii pennuistaan hyvin ja kaikki ovat tyytyväisen oloisia:)

Pennut heti syntymän jälkeen 10.7.


















10.7

Pennut vuorokauden ikäisinä.

11.7


Pojat ikää 1vuorokausi:

musta

ja ruskea.









torstai 9. heinäkuuta 2009

Stellan H-hetki lähenee..

Masu on kasvanut taas ja viimeisiä päiviä viedään. Stella voi hyvin vaikka ison masun kanssa alkaa selvästi olemaan jo hiukan hankalaa.

Pennut potkivat aikalailla. Eiköhän ne sieltä tule ulos muutaman päivän sisällä:)





















torstai 25. kesäkuuta 2009

Stellan masu kasvaa ja laskettua aika lähenee

Stella köllöttelee pihalla ja paahtaa masuaan auringossa. Vielä reilu pari viikkoa laskettuun aikaan.




maanantai 8. kesäkuuta 2009

Hiljaista kotona, Herttakin lähti

Talo on hiljentynyt pennuista kun R. Heart and Soul "Hertta" lähti viikonloppuna sijoitusperheensä pariin.
Kaikkea hyvää yhteiseloon!

Hertan kanssa ehdimme käydä ottamassa ekan rokotuksen ennen rohkean pikkuneidin lähtöä. Hertta ei edes huomannut kun rokotuspiikki annettiin. Malttoi jopa sen hetken seisoa eläinlääkärin pöydällä paikoillaan vaikka yleensä on kova vauhti päällä. Painoa oli 3,3 kg. Velipoika Riku painaa 3,7kg. Ja ikää pennuilla on vajaa kolmekuukautta.
Innolla seuraamme H-pentujen kasvua ja kuulumisia jatkossakin!
Kauan ei ehdi talo olla tyhjillään pennuista tällä kertaa sillä "Stella" Golden Dakshaud Stella Artois näyttää kovasti siltä, että treffit ovat olleet hedelmälliset ja tiedossa on loppukesän pentuja:)