sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Hertan kaikki pennut omissa kodeissaan

Talo on hiljentynyt Kulkurinkin eli Maxin lähdettyä omaan uuteen kotiinsa perjantaina. Haikeus on laskeutunut mutta samalla kovin onnellinen tunne, että nämä pienet mäyriksen alut saivat ihanat omat kodit ja perheet. Toivottavasti saamme lukea heidän kuulumisiaan jatkossa kasvattiblogin puolelta.

Pentublogi hiljenee siis tällä erää.

Tämän tunnelmallisen ja rauhallisen kuvan myötä kaikille mukavaa joulun odotusta!

Kultaturkki eli Justus lämmittelee takan äärellä.

torstai 6. joulukuuta 2012

Terveiset kinosten seasta!

Kujeileva Kulkuri 11 viikkoa on onnessaan isoista lumikinoksista:)
Kulkuri on nyt ainut pentu talossa viimeisen sisaruksen Kepposten Keksijän eli Romeon  muutettua omaan kotiin viime viikonloppuna.
Kulkuri on siitä lähin kulkenut mukana aikuisten koirien kanssa lenkeillä ja nauttii täysillä elämästään talvisessa maisemassa ja muun lauman kanssa touhuiluista. Omasta loppuelämän kodista se kuitenkin kovasti haaveilee.
Luminen Kujeileva Kulkuri, ikää 11 viikkoa.

Lumen seassa sukeltelu on kivaa!

Stella ja Kulkuri ihmettelemässä lumimyräkkää.


4.12.2012

Vink

Muilla sisaruksilla tuntuu lähteneen elämä mukavasti käyntiin uusissa ihanissa kodeissaan. Pian on ensimmäisten rokotusten aika, niin se aika rientää..

lauantai 24. marraskuuta 2012

Kujeileva Kulkuri vielä kotia vailla

Kulkurilla tulee pian 10 viikkoa ikää täyteen. Sillä on varsin lupaavan oloinen luonne ja siitä taitaa tulla isänsä tyyppinen ja värinen komea uros.

Se ulkoilee innoissaan päivittäin useita kertoja takapihalla ja tarpeet tulee hienosti myös ulos. Taluttimessa kulkemista kadulla on harjoiteltu nyt parin viikon ajan.
Kujeileva Kulkuri 9,5 viikkoa vanhana

Oravia, lintuja ynnä muita täytyy tuijottaa tarkkana


Kieli ulkona ja vauhti päällä!

Ähky! Ja sen jälkeinen ruokalepo (on tainnut mennä osa velipoikienkin ruuasta Kulkurin massuun;)

Kulkuri osaa matkustaa autossa mallikkaasti, sitä se on harjoitellut sisarustensa kanssa 6 viikkoisesta asti. Se on leikkisä ja energinen mutta toisaalta myöskin rauhallinen ja itsenäinen pentu.

tiistai 20. marraskuuta 2012

Hertan ja Jussin pennut luovutusiässä

 

Tässä kaikki vielä koossa, ikää n.8viikkoa. Menoa ja melskettä riitti ja ulkoilu on niin kivaa!
Valmiina maailmaa valloittamaan:)


Komea Kultaturkki päätti olla ensimmäinen joka lähti rappusia yläkertaan. Stella on vastassa halimassa.

Kuka halii ketä

Korttelin Komistus "Oscar" uudessa kodissa omassa pedissä.

Kaupungin Kaunotar "Kiila" ei lähtenyt kauas ja kuuluu meidän poppooseen.

Katseiden Kääntäjä "Fanni" lähdössä kohti Tamperetta ja uutta kotia.

Kekseliäs Kimuli "Frida" unisena lähdössä siskonsa kanssa samalla kyydillä kohti Tamperetta ja omaa kotia.



Siskokset Fanni ja Frida perillä Tampereella. Nämä tytöt tapaavat jatkossakin toisiaan kun asuvat lähekkäin.



"Voi onneton mihin ne muut hävis" tuumii veljekset Kujeileva Kulkuri, Komea Kultaturkki ja Kepposten Keksijä.



Kepposten Keksijä "Romeolla" on muuttopäivä tiedossa marraskuun lopulla.


Kultaturkki "Justus" valmistautuu ensi viikonlopun lentomatkaan kohti omaa kotia.

Kujeileva Kulkuri taas vielä miettii mihin muuttaisi. Se yrittää löytää hyvän kodin sisarusten tavoin.

Kulkuri 8viikkoa







sunnuntai 4. marraskuuta 2012

K-pentue 7 viikkoa

Pennuilla tuli ikää täyteen 7 viikkoa. Vauhtia ja tarmokkuutta on tullut myös lisää ja nyt on jo koko takapiha otettu juoksukentäksi. Viikonloppuna pennut saivat ekaa kertaa pehmeät, kevyet pentupannat kaulaansa ja nyt harjoitellaan pitämään niitä päivittäin. Hetki niitä aluksi ihmeteltiin ja harmiteltiin mutta sitten jo vauhti vei pentuset mennessään eikä pannat tuntuneet enään häiritsevän menoa.

Pentupannat kaulassa, ikää 7 viikkoa (Korttelin Komistus näyttää vain häntänsä)
4.11.12


Hertta palasi upeasti suorittamaltaan mammalomalta takaisin kotiin sijoitusperheen luokse. Hertta oli jo kuluneen viikon aikana vierottanut pentunsa melko lailla ja lähti kotiinsa ihan tyytyväisenä. Pennut ovat ottaneet tilanteen myös hyvin vastaan ja seuraava suuri askel onkin sitten sisaruksista eroaminen ja uusiin omiin perheisiin tutustuminen ensi viikonlopusta alkaen.

Mamma ja 7-viikkoset pennut poseerasivat vielä yhdessä (pennut nostettiin kuviin silmät ristissä kesken unien, jotta ne saatiin jotenkuten pysymään paikoillaan;)

Hertta ja tyttäret (Katseiden Kääntäjä, Kekseliäs Kimuli, Kaupungin Kaunotar) Kuva: K. Veikkonen
Tytöt: Katseiden Kääntäjä, Kekseliäs Kimuli, Kaupungin Kaunotar.  Kuva: K.Veikkonen  
Hertta ja pojat (Korttelin Komistus, Kujeileva Kulkuri, Komea Kultaturkki, Kepposten Keksijä) Kuva: K.Veikkonen

Hertta ja pojat. Kuva: K. Veikkonen

Hertta ja pojat (Korttelin Komistus, Komea Kultaturkki, Kujeileva Kulkuri, Kepposten Keksijä) Kuva: K. Veikkonen

tiistai 30. lokakuuta 2012

Eläinlääkärintarkastus, tunnistusmerkintä ja nimet

Moikka, tänään eläinlääkäri teki meille pentutarkastuksen ja sirutti meidät. Oltiin aika reippaita vaikka sirutus vähän nipisti. Kaikki vaikutti olevan hyvin.
Niin ja nyt meillä on sitten rekisteröintinimetkin ja paperit lähti tunnistusmerkinnän jälkeen eteenpäin Kennelliittoon, jotta meidät saadaan pian rekisteröityä. Ja onpa osalle meistä jo kutsumanimetkin tiedossa.

Ai niin, viime viikon lopulla saatiin poseerata ja harjoitella seisomaan oikein ryhdikkäästi. Sekin sujui meiltä ensikertalaisilta aika mallikkaasti. Eikä meitä pelottanut yhtään vaikka saatiin vuorotellen seisoa ja istua ekaa kertaa pöydällä. Kyllä vähän mammaa ja muita aikuisia koiria harmitti kun meille tarjottiin siinä jauhelihaa palkinnoksi.

Tässä me nyt sitten ollaan nimien kera syntymäjärjestyksessä 5,5 viikkoisina:

Katseiden Kääntäjä, tyttö musta pun. merkein


Katseiden Kääntäjä, tyttö musta pun. merkein

Korttelin Komistus, poika musta pun. merkein

Korttelin Komistus, poika musta pun. merkein

Kekseliäs Kimuli, tyttö musta pun.merkein
Kekseliäs Kimuli, tyttö musta pun. merkein


Komea Kultaturkki, poika punakeltainen
Komea Kultaturkki, poika punakeltainen



Kepposten Keksijä, poika musta pun. merkein

Kepposten Keksijä, poika musta pun. merkein


Kujeileva Kulkuri, poika punainen tummin peitinkarvoin

Kujeileva Kulkuri, poika punainen tummin peitinkarvoin

Kaupungin Kaunotar, tyttö musta pun. merkein
Kaupungin Kaunotar, tyttö musta pun. merkein
Kiitos kuvausavusta Jennille!!

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Ensikosketus lumeen!

Perjantaina satoi ensilumi ja vaikka sitä ei paljon tullut, oli se pennuista ihmeellinen ja ihana juttu! Niin pennut kuin aikuiset ovat viipottaneet viime päivinä iloisina ja kovalla vauhdilla lumipeitteellä. Tänään pennuilla tulee täyteen 6 viikkoa ikää.



Uni tulee nopeasti ulkoilun jälkeen, aina ei ehdi edes petiin asti vaan sisarusten lämpö ja pehmeys riitttää.  

Vielä välillä käy tuuri ja maitobaari suostuu pysähtymään hetkeksi saataville ja paikoilleen;)

tiistai 23. lokakuuta 2012

Viisi viikkoisten vilinää!

Vilinää ja ääntä alkaa löytymään oikeen kunnolla tästä iloisesta ja touhukkaasta porukasta! Kaikki uusi otetaan innolla ja reippaina vastaan.
Hertta alkoi jo viime viikolla vähentämään imetystä. Käy vain lyhyitä pätkiä pentujen luona tarkistamassa, että kaikki hyvin tai hetken imettämässä. Taitaa olla sen verran rajua menoa näillä naskalihampailla maitobaarille tunkeminen, että ottaa melkoisen koville mammalle. Hertta myös rupesi viime viikolla tahtomaan muiden koirien mukaan lenkeille kun siihen asti oli katsonut pihalla ulkoilun riittävän pentujen hoidolta.

Nyt ovat päässet muutkin perheen koirat tutustumaan pentuihin. Hännät heiluu niin pienillä kuin isoilla uusien tuttavuuksien edessä.

5 viikkoiset


Jauheliha- kermaviili seos taitaa olla edelleen lempiruokaa. Pennut ylhäältä: vaalea poika, pienempi musta poika, pun. tummin peitin karvoin poika, isompi musta poika, tyttö jolla vaaleimmat merkit, tyttö jolla pienemmät merkit, isoin tytöistä.

5 viikkoa


Pentujen ulkoilun aloittamista jouduttiin siirtämään eteenpäin useamman päivän ajan, sen verran rankasti tuli vettä päivittäin ettei raaskinut semmoisessa säässä laittaa pentuja ihan ekaa kertaa ulos.
Mutta vihdoin alkoi kuivempi jakso maanantaina ja voi sitä riemua kun ulos päästiin! Eikä kukaan edes tuntunut juuri jännittävän uusia hajuja, maisemia tai tuntemuksia.

Pojat ulkoilemassa 22.10.12

Tytöt ulkoilemassa 22.10.12
Punakeltainen poika

Punainen tummin peitinkarvoin poika

Joku tytöistä